Tämä päivä alkoi reippaasti aamusiivouksella! Tai no aamu ja aamu, hieman ennen puoltapäivää sentään :) Väsytti siltikin kovasti, eikä olisi millään jaksanut nousta sängystä..Viime viikko kului harjottelussa OYS:sissa. Yksi viikko takana ja yhdeksän edessä! Tuntuu hurjan pitkältä ajalta, mutta toisaalta ensimmäinen viikkokin kului äkkiä. Sain harjoitella paljon kliinisen hoitotyön hommia ja tutustua moniin uusiin asioihin. Viikko sai mukavan päätöksen, kun sain ohjaajaltani erittäin kivaa ja positiivista palautetta, jeij :) Perjantai oli muutenkin kiva, koska sain myös sopparin Staffpointille! Ensi viikosta alkaen on siis mahdollisuus päässä tekemään satunnaisia vuoroja K-kaupoille. Ihan kiva mennä tuttuun ketjuun, koska itsellänihän on takana kaksi vuotta kokemusta Citymarketin kassalla istuskelusta :)
Mutta sitten tähän päivään. Siivosin tosiaan monta tuntia, ja kylläpä ihminen voi olla tyytyväinen lopputulokseen ja itseensä! Kyllä puhdas koti on ihana :) Tuli tehtyä kunnon perusteellinen siivous, ei mikään tavallinen imurointipäivä siis. Päivällä lähdimme hellun kanssa käymään kaupungilla katselemassa minulle kenkiä. Mummo käski katsella itselle jotakin mukavaa, jonka rahoittaa jälkeenpäin. Mulla on siis synttärit muutaman viikon päästä, joten siksi sain katsella jotakin kivaa:) Mukaan tarttui jo ennalta kokeillut ihanat Maija Poppas tyyliset nilkkurit Stockmannilta. Olipas ne vain ihanat kengät :> Valitettavasti kengistä ei ole nyt kuvamateriaalia, enkä netistäkään onnistunut löytämään juuri näitä kyseisiä kenkiä,höh.
Nyt luvassa olisi vielä ruuan laittamista ja vähän muffinssien leipomista ennen kuin hellu tulee pelistä! Oikein kivaa viikonloppua kaikille :)
-Nanni-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti